Näin onnistut kouluttajana

Kiitos ja kumarrus kun tulet Superlect -kouluttajaksi! Mahtavaa rohkeutta ja tärkeää työtä!

Superlectissa toteutetaan lyhyitä muutaman tunnin työelämän pienryhmäkoulutuksia. Ryhmäkoko on 3-10 ja hintana 99 € per osallistuja. Tilaisuudet pidetään kasvotusten esim. co-working tilassa tai kahvilassa. Lupauksena on siirtää osaamista suoraan eteenpäin ilman välikäsiä, yksilöllisesti ja parhaalla mahdollisella asiakaskokemuksella.

Tekemällä asiat pienesti, mutta huippuhyvin avaamme kouluttamisen maailman kaikkien ulottuville. Kouluttajana voi toimia niin aloittaja kuin kokenutkin konkari, molemmille näkökulmille on kysyntää. Kouluttajaksi ryhtyminen on ilmaista ja riskitöntä. Palvelun ylläpitämiseksi pidätämme vain 30% komission toteutuneista tilaisuuksista.

Teimme nämä ohjeet, tiivistyksenä 15 vuoden kokemuksesta koulutusten järjestämisestä, jotta autamme juuri sinua onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Yleiskatsaus kouluttajan toimintaan:

  1. Kouluttaja syöttää koulutuksen Superlectiin
  2. Kouluttaja levittää viestiä koulutuksestaan verkostossaan
  3. Osallistujat ilmoittautuvat ja maksavat
  4. Kouluttaja valmistelee esityksensä
  5. Kouluttaja pitää koulutuksen
  6. Osallistujat ja kouluttaja arvioivat tilaisuuden
  7. Koulutuspalkkio siirretään kouluttajalle
  8. Kouluttaja uusii tilaisuutensa ja voi keksiä uusia hyödyntäen aiempia arvioita ja seuraajia

Keikkakoulutus – maailman paras sivutyö

Kouluttaminen on mahtavaa – se on niin henkisesti kuin taloudellisesti paras mahdollinen sivukeikka. Superlectin kouluttajana:

  • Koet osallistujien aidon ilon ja kiitollisuuden, joka kääntyy omaksi iloksi
  • Kouluttajana voit tienata hyvää lisätuloa
  • Tutustut muihin aiheestasi kiinnostuneisiin ja kasvatat verkostoasi
  • Omat tietosi ja taitosi aiheessa syvenevät
  • Koulutat missä haluat ja milloin haluat
  • Rakennat omaa henkilöbrändiä aiheesi asiantuntijana
  • Rakennat profiilia, jolla todistat sekä sisältöosaamista, että ihmissuhdetaitoja

Kouluttajana tunteiden skaala on suuri. Ensiksi ideoidaan innolla, sitten jännitetään kuka osallistuu ja onnistuukohan tilaisuus. Lopulta kohdataan toisemme ja koulutetaan. Hoitamalla avainasiat kunnolla lopussa seisoo lämmin kiitos tyytyväisiltä osallistujilta. Siinä tiivistyy Superlectin käyttäjäkokemus – meidän rakkaudella vaalima UX.


Palveluun rekisteröityminen

Superlect -alustalla kouluttajana toimii aina luonnollinen henkilö (eli yksityishenkilö) omalla virallisella nimellään. Alustalla ei ole sallittua esiintyä tekaistulla nimellä tai nimimerkillä.

Palvelun käyttäjä rakentaa itseään ja muita positiivisesti ja jokainen on vastuussa toimistaan omalla nimellään ja kuvallaan.

Kouluttaja voi profiilissaan kertoa nykyisestä tai aiemmasta työkokemuksesta yrityksessä tai yhteisössä, mutta koulutuksen järjestäjä on alustalla aina henkilö, ei koskaan yritys.

Toimimme näin suojataksemme sekä kouluttajaa, että koulutettavaa. Osallistuja näkee aina juuri sen kouluttajan arviot, jonka koulutuksesta hän maksaa. Toisaalta arvokkaat asiakasarviot ja palautteet jäävät kouluttajalle itselleen hänen profiiliinsa, vaikka hän vaihtaisi työpaikkaa.


Oma profiili

Superlectissä koulutetaan omana itsenään. Profiilin tarkoitus on antaa selkeä kuva siitä kuka olet ja mikä taustasi on liittyen koulutettaviin aiheisiin. Yksilöllisyys, oma kokemus, näkökulmat ja kiinnostukset ovat tarttumapintaa osallistujille valintaa tehdessä. Voit esimerkiksi hyödyntää esittelytekstinä samaa kuvausta kuin LinkedInissä. Voit tutustua ja ottaa mallia muiden käyttäjien tileistä klikkaamalla heidän profiilikuvaa.


Koulutuksen luominen

Kun profiili on valmis, on aika luoda koulutus! Viidessä minuutissa voit luoda koulutuksen suoraan myyntiin tai ideoida tilaisuutta yhdessä verkostosi kanssa ja kerätä samalla esi-ilmoittautumisia.

Koulutuksia voi ilmoittaa vapaasti niin monta kuin haluaa. Kaikki aihiot eivät saavuta heti yleisöä – onnistumisen eteen on oltava pitkäjänteinen. On tyypillistä että koulutusideoita kokeillaan alustassa, jonkin aikaa kunnes oikea yhdistelmä löytyy. Tarpeellisen aiheen löytyessä, koulutusten uusinta tapahtuu helposti ja nopeasti yhdellä painalluksella. Pyrimme tekemään tästä prosessista mahdollisimman kivuttoman ja riskittömän. Olemme keränneet alle parhaita käytäntöjä, jotta päästään yhteiseen maaliin – onnistumiseesi kouluttajana.

Aiheen ja kohderyhmän valitseminen

Onnistunut koulutus alkaa tarpeen tunnistamisesta. Tätä auttaa aihepiirin ja kohderyhmän onnistunut tarkennus. Mieti mikä sisältö olisi arvokasta ja kenelle arvo olisi suurimmillaan.

Mieti mikä ongelma kohderyhmällä on? Mieti, mitä kohteesi tarvitsee, missä voit muutamassa tunnissa auttaa heitä eteenpäin? Ja sitten mieti, kuinka selität kohteelle, mitä hyötyjä ja iloja hänen työnsä kokee kurssin jälkeen.

Voit aloittaa kavereista, kollegoista, asiakasyrityksistä ja tietysti somesta. Kerro, että suunnittelet koulutuksen pitämistä. Pyydä muita kertomaan missä nimenomaisessa asiassa olet hyvä, kenen nimenomaan pitäisi saada oppia sinulta ja mistä nämä henkilöt kenties tavoittaa. Tulet hämmästymään kuinka paljon asiat selkenevät, kun et vain pohdi niitä yksin.

Voit julkaista some-postauksen, jossa esittelet koulutusideasi. Pyydä palautteita. Tulisiko joku verkostostasi kurssille, tai miten ideaa tulisi kehittää, jotta tulisi.

Koulutuksen otsikko

Otsikosta on hyvä käydä ilmi lyhyesti ja selkeästi mistä on kyse. Otsikko on myynnin kannalta tärkeä tekijä sillä se on usein ensimmäinen ja ainoa asia minkä potentiaali ostaja näkee.

Hyvä otsikointi:

  • Tuo esille kurssin hyöty
  • On lyhyt ja ytimekäs (2 – 7 sanaa)
  • Kirjoitetaan mielellään suoraan vastaanottajalle kehotukseksi (Opi… Onnistu… jne)
  • Jos mahdollista kertoo kohderyhmän, kenelle kurssi on suunnattu
  • Jos aihe on laaja (esim. myyminen tai koodaaminen), otsikko kertoo tarkkaan mitä kurssilla käsitellään ja kuinka edistyneelle oppilaalle kurssi on.

Esimerkkejä otsikoista:

Onnistu työnhaussa, Opi hyödyntämään Linkediniä asiantuntijana, Rakenna vahva henkilöbrändi yrittäjänä, Facebook-markkinoinnin tietoisku, Kokeneen graafikon Photoshop -prosessi

Koulutuksen kuvaus ja ajankohta

Koulutuksen esittelyä varten alustalla on valmis pohja, joka sisältää yleisesittelyn, kohderyhmän, kurssin hyödyt, sekä tapahtuman aikataulun. Muokkaa nämä oman tilaisuutesi mukaiseksi. Voit halutessasi poistaa osioita kokonaan, mutta suosittelemme kaikkien osioiden käyttöä.

Kuvauksen avulla vastataan asiakkaan kysymyksiin: mikä tämä on, sopiiko tämä minulle, mitä minä tästä hyödyn ja mitä minulta odotetaan. Pohdi mikä on se tieto tai taito minkä avulla heti seuraavana päivänä osallistuja voi tehdä työnsä paremmin?

Lyhyessä pop-up koulutuksessa ei tehdä laajan kokonaisuuden mestaria, vaan neuvotaan askeleet, joiden avulla koulutettava pääsee itsenäisesti eteenpäin.

Koulutuksia on toteutettu muutamankin päivän varoitusajalla, mutta tyypillisintä on että koulutusaihio julkaistaan muutaman viikon päähän. Näin jää aikaa ilmoitteluun ja osallistumisiin. Suosituimmat ajankohdat ovat arki ma-to aamulla tai työpäivän jälkeen.

Kannattaa varautua siihen, että osallistujat saapuvat paikalle omaa tahtiaan. Voit esimerkiksi pyytää, että ryhmä tapaa 15 minuuttia ennen tilaisuutta aulassa ja siirrytte yhdessä koulutuksen alkaessa koulutustilaan.

Muutamankin tunnin koulutuksessa on hyvä olla pieni hengähdystauko välissä.

Tilan valinta ja tilavaraukset

Koulutusta syöttäessä valitset ja varaat tilan. Tilan valinnan yhteydessä näet ohjeen tilan kanssa toimimiseen. Tilakustannukset ovat tyypillisesti 30-100€ välillä. Tilan varaaminen, maksaminen sekä mahdolliset peruutukset ovat kouluttajan vastuulla.

Pienryhmäkoulutuksia voi toteuttaa kevyesti paikassa kuin paikassa. Lisäämme jatkuvasti uusia tilakumppaneita alustaan, mutta voit myös syöttää vapaasti oman tilasi. Tilakumppaniemme kanssa pyrimme tarjoamaan rennon ilmapiirin, ketterät ja maksuttomat  peruutus/siirtomahdollisuudet, hyvän asiakaskokemuksen ja toimintaan soveltuvan hinnoittelun.

Jos tila on itsellesi tuntematon, suosittelemme että käyt tutustumassa siihen ennakkoon.

Jos haluat varata tilan joka ei ole vielä järjestelmässä varmista että tilan koko, palvelutaso, tekniset puitteet, akustiikka, kustannus ja peruutusehdot sopivat koulutukseesi.


Koulutuksen julkaisu ja jakelu

Kun olet syöttänyt koulutuksesi, se siirtyy arviointiin. Superlectin tiimi arvioi koulutuksen ja varmistuksen jälkeen koulutus siirtyy julkiseen jakeluun.

Jos koulutus on ollut idea-moodissa esi-ilmoittautuneet saavat ilmoituksen julkaisusta.

Jotta saavutat osallistujatavoitteesi kannattaa koulutusta jakaa omissa kanavissa. Hyviä paikkoja tälle on esim LinkedIn, Instagram, ammattikeskusteluryhmät, ym. On hyvä huomioida, että yleisö ei aina heti reagoi – koulutuksen ilmoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä.


Koulutukseen valmistautuminen

Koulutuksen voi julkaista ja myydä ennen kuin esityssisältö on valmis. Onkin tyypillistä että koulutusaihioita julkaistaan ja vasta kun minimiosallistujamäärät toteutuu aloitetaan tarkempi esitykseen valmistautuminen. Näin voit ketterästi testata ideoitasi ilman ajanhukkaa.

Superlect hoitaa esikyselyt helpottamaan tulijoiden lähtötason ja toiveiden ennakointia. Kaksi arkipäivää ennen kurssia osallistujat saavat kyselyn, johon vastataan ammatti, aiemmat kokemukset aiheesta, sekä oppimistoiveet. Suosittelemme että luet nämä toiveet tarkkaan läpi ja huomioit ne koulutuksessasi. Varmistamalla että jokainen osallistuja huomioidaan varmistetaan paras mahdollinen asiakaskokemus.

On hyvä käytäntö jakaa rakenne ja sisältö seuraaviin selkeisiin osiin:

  • Teoria
  • Case-esimerkit
  • Käytännön harjoitus
  • Palaute ja vapaa keskustelu
  • Kotitehtävän ohjeistus

Oppilaan on helpointa oppia syvällisesti tekemällä itse. Se taas onnistuu parhaiten kun hänelle demotaan mitä voi tehdä, ja miten tehdään. Keskustelu ja jakaminen auttaa oppien syventämisessä ja kotitehtävällä varmistetaan, että uudet taidot todella viedään työpaikalle asti.

”Kerro minulle ja unohdan – näytä minulle ja saatan muistaa – osallista minut tekemään ja osaan lopun ikäni” – Kungfutse, kiinalainen filosofi ymmärsi tämän jo 2.500 vuotta sitten!

Koulutuksen lähestyessä

Tutustu ennakkoon koulutustilaan! Koko tapahtumapäivän olet rennompi ja keskittyneempi, kun tiedät tarkalleen ennalta:

  • miten löydät perille ja kauanko matka kestää (ei vain kartalla vaan ihan oikeasti)
  • mitä pitää tehdä, jotta löydät vastaanoton ja saat avaimet tilaan
  • millainen tila on varustelultaan ja millainen on luokkahuoneen muoto
  • mitä vaaditaan, jotta juuri sinun tietokone tai puhelin saadaan liitettyä juuri kyseisen luokkahuoneen näyttöön

Onnistunut koulutus – tapahtumapäivän valmistelut

Saavu paikalle ajoissa. Näin pystyt varautumaan erilaisiin viivästyksiin kuten ruuhkaan tai tietotekniikan ongelmiin. Ehdit vaihtaa huonetta tai hakea kadonneen adapterin.

Viritä näyttötekniikka kuntoon ja varmista, että tiedät missä ovat mm. vessat, taukopaikka, vesipiste, mahdolliset kahvit jne. Selvitä paikan WiFi ja merkkaa se salasanoineen selkeästi näkyviin tussitaululle tai paperille.

Nyt kun osallistujat saapuvat, olet valmis keskittymään heihin, tutustumaan ja käymään rauhassa läpi päivän aihetta. Kouluttaminen on loppujen lopuksi aika rentoa meininkiä – ihmisten kohtaamista ja auttamista.

Tilaisuuden alussa on jännitystä ilmassa. Osallistujia voi jännittää yhtä paljon kuin sinua. Ota kaikki reippaasti vastaan, kerro heille mitä on tiedossa koulutuksen, aikataulun ja tilan suhteen. Luomalla turvallisen, avoimen ja keskustelevan ympäristön oppiminen tapahtuu luonnostaan.

Pro tip: Osoita ihmisille, että olet ajatellut heitä ja hanki tilaisuuteen jotain pientä tarjoiltavaa. Vaikkapa parin euron laatikko yksittäispakattuja suklaita. Kannu vettä ja lasit pöytään ja kulho nameja kertovat, että olet ajatellut ja arvostat tulijaa.

Koulutuksen alkuhetket

Kuten edellä mainittiin, alkujännityksen laukaisu on a ja o koulutuskokemukselle. Niin omallesi kuin koulutettavien. Kun koulutettavat ovat saapuneet, on aika luoda kasasta tuntemattomia ihmisiä toisilleen tuttu ryhmä ja poistaa jännitys siitä, mitä on tulossa.

Vinkkejä alkuun:

  • Nopea oma esittely – kerro miksi olet juuri tästä aiheesta kiinnostunut. Kenties sinulla on joku tarina aiheen pariin päätymisestä
  • Kerro tulijoille, että Superlect-koulutus on pienryhmä, jossa jokaisella on lupa osallistua kysymyksin ja omia kokemuksia jakamalla
  • Kerro osallistujille, että kesken koulutuksen saa poistua. Kerro missä pääsee vessaan ym
  • Kerro osallistujille paikan WiFi ja mahdollinen salasana
  • Esitä koulutuksesi rakenne ja aikataulu
  • Pyydä seuraavaksi koulutettavia esittäytymään ja kertomaan korkeintaan minuutin verran taustastaan ja siitä, mitä kukin haluaa erityisesti tilaisuudessa oppia. Kun kaikki kuulevat toisiltaan nämä oppimistarpeet, ihmiset rentoutuvat ja tajuavat, että kaikkihan tässä ollaan samassa veneessä.
  • Aloita sisältö siitä, että sympatisoit juuri kuulemiasi oppimistarpeiden kipupisteitä. Kerro, että lukemattomat ihmiset painivat aivan samojen ongelmien kanssa ja että tänään niitä yhdessä täällä ratkotaan.

Koulutuksen lopuksi

Varmista, että koulutuksessa jää teorian ja harjoitusten lisäksi aikaa avoimelle keskustelulle, kysymyksille ja verkostoitumiselle. Tämä on arvokas hetki poimia talteen omaa kehittymistä ja ideoita uusien koulutusten aiheiden löytämiseksi.

Nyt on paras hetki vaikuttaa siihen, mitä ihmiset muistavat koulutuksestasi jälkikäteen. Onko tilaisuus vain ”tosi hyvä, mutta olen unohtanut kaiken”, vai ”ihan törkeän avulias koulutus, jonka hyötyjä olen ammentanut siitä lähtien”.

Suosittelemme että annat osallistujille pienen kotitehtävän. Näin viimeistään juurrutetaan kurssilla opitut asiat pitkäaikaiseen muistiin ja oikeaan käyttöön työelämässä. Esim kirjoita ensimmäinen LinkedIn artikkelisi, tai käsittele 3 valokuvaa.

Jos kurssin aihe sen mahdollistaa, pyydä osallistujaa palauttamaan tehtävä sähköpostitse tai somessa. Palautettujen tehtävien kannustava ja rakentava kommentointi syventää asiakassuhdetta ja voi johtaa jatkokoulutusten tilaukseen.

Arviointi

Koulutuksen jälkeen osallistujat saavat arviointikyselyn. Kun saat koulutettavilta arviot ja palautteet, kannattaa vastata palautteisiin, kiittää ja tsempata. Myös kritiikistä kannattaa kiittää, sillä kritiikki auttaa kehittymään.

Lähetämme sinulle myös arviointikyselyn, jonka itsereflektio-osiossa voit kirjoittaa muistiin koulutuksessa ilmenneitä asioita. Muistiinpanosi tallennetaan koulutuksesi tietoihin ja pääset palaamaan niihin myöhemmin. Nämä muistiinpanot eivät näy julkisesti.

Kun arviot ovat saapuneet voit nostaa Superlect -käyttäjäprofiilisi sosiaaliseen mediaan. Kerro kokemuksestasi ja iloitse arvioista. Älä nöyristele – olet paikkasi auringossa ansainnut. Työsi on ollut hyödyllistä!


Korvaus ja palkkion lunastamisen tavat

Kouluttajat eivät toimi työsuhteessa Superlectiin, vaan laskuttavat palkkionsa keikka kerrallaan. Superlect toimii vain välittäjänä kouluttajan ja koulutettavan välillä.

Superlectin käyttö on taloudellisesti kouluttajalle täysin riskitöntä.

Pyrimme myös minimoimaan ajallisen riskin. Edellytämme minimiosallistujamäärän täyttymistä hyvissä ajoin ennen koulutuksen alkamista. Koulutukseen, joka ei saa riittävästi osallistujia, ei tarvitse käyttää valmisteluaikaa ennen, kuin koulutuksen toteutuminen ja korvauksen ansaitseminen on varmaa.

Superlect pidättää komission ainoastaan toteutuneista koulutuksista, ainoastaan silloin kun kouluttajalle maksetaan palkkio. Rekisteröityminen ja koulutusten julkaisu ovat maksuttomia.

Mikäli koulutettava esittää Superlectin aiheelliseksi toteaman reklamaation, hän saa rahansa takaisin. Kouluttaja menettää palkkion kyseisen koulutettavan osalta.

Kouluttajalle maksettava korvaus on 70% kaikista koulutukseen osallistuneiden suorittamista osallistumismaksuista, sisältäen kyseisten osallistumismaksujen sisältämän arvonlisäveron 24%.

Korvaukset maksetaan mahdollisimman pian, kuitenkin 14 vuorokauden sisään koulutuksen päättymisestä, olettaen että käyttäjä on ilmoittanut oman yrityksensä kaikki palkkion vastaanottotiedot profiilissaan.

Korvaus yksityishenkilölle ja Y-tunnuksettomalle kevytyrittäjälle

Mikäli kouluttajalla ei ole omaa yritystä, jolla on Y-tunnus, hän laskuttaa Superlect Oy:tä yhteistyökumppanimme Ukko.fi palvelun kautta. Tätä varten hänen tulee rekisteröityä Ukko.fi käyttäjäksi.

Superlect ei vastaanota eikä käsittele verokortteja, tai yksityisiä tilinumeroita, eikä maksa korvauksia verokorteilla.

Korvauksen tilitys yrittäjälle ja automatisoitu laskutus

Helpoin ja edullisin tapa toimia kouluttajana Superlect -alustalla, on laskuttaa korvaukset omalle yritykselle, jolla on voimassa oleva Y-tunnus.

Rekisteröitymisen jälkeen pääset täyttämään yrityksesi tiedot palveluun. Tämän jälkeen Superlect muodostaa automaattisesti laskun yrityksesi nimissä Superlectille ja maksaa laskun. Saat laskusta kopion sähköpostiisi kirjanpitoa varten.

Tässä kohdassa kuvailtu automaattinen itselaskutus on veloitukseton palvelu, joka kuuluu kaikille omalla Y-tunnuksella korvauksensa laskuttaville.