Amerikan pilottien jälkeen testasimme Superlectia Suomessa valittujen käyttäjien kanssa. Nyt kun palvelu aukeaa vapaasti kaikkien käytettäväksi haluan jakaa ensikäyttäjiemme tarinan.

Keväällä tavoitteemme oli kehittää Superlectia yhdessä aktiivisten ensikäyttäjien kanssa, sopia yhteistyökumppanuuksia ja tietenkin auttaa jäseniämme onnistumaan maailman parhaassa keikkatyössä. Tunnelma oli jännittävä kun mietittiin uskaltaakohan kukaan heittäytymään mukaan. Löytyykö kouluttajia, entäpä oppilaita?

Invite only – Jännitystä ja ensiaskelia

Kun pyysin Jussia kouluttajaksi ensireaktio oli jännittynyt. Jussi Karro työskentelee kuvittajana ja sisällön suunnittelijana Recolorissa – koulutuksen vetäminen olisi hänelle uutta puuhaa. Ryhmän edessä puhuminen, tilaisuuden isännöinti ja oman koulutusmateriaalin suunnittelu sai hampaat kiristymään ja hikikarpalot otsalle. Sovittiin kuitenkin että kokeillaan. Koulutus julkaistiin ja pian ensimmäiset osallistujat ilmoittautuivat. Nyt kun tilaisuus oli oikeasti toteutumassa alkoi jännitys toden teolla…

Koulutuspäivä tuli, osallistujat saapuivat paikalle ja Jussi alkoi kouluttamaan. Jännitys valui pois kun Jussin vertaiset, toiset kuvittajat, kiittivät häntä hyvistä opeista ja pyysivät häneltä heti jatkokurssia. Nyt Jussi on kouluttanut jo useasti ja profiilissa komeilee 4.8 keskiarvo.

”Jussin opetus on selkeää ja johdonmukaista, sekä hyvin aikataulutettua. Hän huomioi hyvin ryhmän jäsenten erilaiset valmiudet ja tasot. Kaiken kaikkiaan oikein professionaalia ja miellyttävää. Kiitoksia :-)” – Maarit

Sittemmin mukaan on lyöttäynyt joukko mitä ihanampia persoonia ja oman työnsä superosaajia. Elisa ”Koodarikuiskaaja” Heikura on kiertänyt eri kaupungeissa antamassa erimielisyysoppia asiakastyöskentelyyn. Nuori asiantuntija, Jone, on välittänyt osaamistaan brändeistä. On ollut myyntikoulutusta, kuvaamisvinkkejä, markkinointiopastusta ja ammattitason somen käyttökurssia. Kesäloman aikana huikea Pipsa on auttanut ihmisiä työnhaun haasteissa

Kevään aikana olemme nähneet, kuinka kouluttajat onnistuvat ja tienaavat. Oppilaat taas oppivat ja antavat koskettavaakin palautetta opettajalle – toisin sanoen, homma toimii! Kiitos tästä kuuluu kaikille teille alkutaipaleen kouluttajille, osallistujille ja yhteistyökumppaneille. Olette tehneet kovaa työtä, olleet rohkeita ja näyttäneet suuntaa tuleville tekijöille. Kumarramme teille ja samalla toivotamme yhdessä lämpimästi tervetulleiksi uudet yhteisön jäsenet!

LinkedIn -koulutuksen iloinen ryhmä

Ovet auki – sinustako myös kouluttaja?

Avaamme nyt Superlectin kaikkien käyttöön! On aika siirtyä suljetusta järjestelmästä pois ja päästää kaikki vapaasti jakamaan omaa osaamistaaan eteenpäin. Kouluttaminen kuuluu kaikille!

Syyskausi on nopeasti käynnistymässä ja kysyntä kasvaa. Nyt on siis oiva aika lähteä mukaan porukkaamme. Mikä olisi sinun aiheesi? Mitä tiedät nyt, mitä et osannut viime vuonna – ehkä tämä on juuri se aihe josta saisi mahtavan koulutuskeikan. Kaikkien kokemukset ja taidot ovat arvokkaita – ei siis jätetä niitä tyhjäkäynnille vaan laitetaan ne yhdessä jakoon!

Tule kouluttajaksi…